Lauantai aamuna herättiin aikaisin ja koirien pissatuksen jälkeen pestiin, föönättiin ja harjattiin Koda mätsäriä varten. Berttaa en jaksanut taas uudestaan pestä, joten harjasin sitä vain nopeasti. Kun kamat oli kasassa lähdettiin mätsäriin Tampereelle. Paikka oli tosi pieni ja järjestelytkin oli aika huonosti hoidettu. Kehään päästiin kuitenkin aika nopeasti ja punainen nauha saatiin. Punaisten kehässä ei kuitenkaan sijoitusta tullut, mutta eipä se nyt mitenkään haitannut Bertta sai kuitenkin taas treeniä ja se on meille tärkeintä. (: Kodakin esiintyi hienosti ja sai myös punaisen nauhan, mutta ei myöskään sijoittunut nauhakehässä. BIS-kehän jälkeen lähdittiinkin takaisin meille. Sitten löhöiltiin loppupäivä ja säädettiin jotain koirien kanssa.
Sunnuntaina oli aivan järkyttävä pakkanen ja mielettömän kylmä silti lähdettiin koirien kanssa puolenpäivän aikaan koirien kanssa koirapuistoon. Siellä oli ihan kivasti porukkaa ja molemmat pääsi vähän riehumaan purkaamaan energiaansa! Jonkinlaisia kuviakin saatiin räpsittyä ja sen jälkeen lähdittiin äkkiä takaisin meille lämmittelemään ja leipomaan muffinsseja! Kauaa ei mennytkään kun Kodan ja Hannan piti jo lähteä.. Meillä oli paljon suunnitelmia joista puolet jäi toteuttamatta, mutta ehkäpä joskus toiste. (:
